Tietosuoja & Evästeet

Sivuston Sijoitusalfa.fi ylläpito suhtautuu käyttäjiensä henkilötietojen suojaamiseen vaaditulla ja asianmukaisella tarkkuudella sekä vakavuudella. Kaikki mahdolliset henkilötiedot, joita jaat kanssamme. käsitellään luottamuksellisesti kaikkien voimassaolevien lakien ja säädösten mukaisesti. Tähän lukeutuu myös yksityisyydensuojakäytäntö.

Sivustollamme Sijoitusalfa.fi on mahdollista vierailla ilman, että käyttäjän mitään henkilökohtaisia tietoja siirtyy. Jos jossakin kohtaa käyttäjältä kerätään henkilökohtaisia tietoja (kuten nimi, osoite tai sähköpostiosoite), tehdään se avoimesti, toisin sanoen tietojen keruu perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Tiedät heti, jos tietoja ollaan keräämässä, sillä sinun tulee ilmoittaa ne itse esimerkiksi kyselylomakkeessa. Käyttäjän jakamat tiedot eivät koskaan päädy kolmansien osapuolien käyttöön – ilman erillistä suostumusta.

Kannattaa silti huomioida, että tiedonsiirrot verkossa (esimerkiksi sähköpostiviestit) eivät koskaan voi olla täydellisesti turvattuja. Ne voivatkin sisältää useita turvallisuusriskeiksi luokiteltavia kohteita. Täydellistä turvaa ei siis ole mahdollista saavuttaa kolmansilta osapuolilta tällaisessa kommunikaatiossa. ToistaiseksiSijoitusalfa.fi ei kuitenkaan käytä sähköpostiviestintää viestinnässä lainkaan.

Evästekäytäntö

Sijoitusalfa.fi sivustolla käytetään evästeitä (cookies). Se tarkoittaa käytännössä sitä,  että sivustomme tallentaa aika ajoin pieniä datatiedostoja laitteellesi. Näitä tiedostoja kutsutaan evästeiksi. Evästeiden tarkoitus on tehdä vierailustasi sivustollamme käyttäjäystävällisempi, tehokkaampi ja turvallisempi. Evästeet eivät ole haitallisia tai sisällä viruksia.

Pääosa Sijoitusalfa.fi-sivustolla käytössä olevista evästeistä ovat niin sanottuja istunto-evästeitä. Nämä poistetaan vierailusi päättyessä koneeltasi automaattisesti. Muunlaiset käyttämämme evästeet tallennetaan laitteesi selaimeen pysyvästi. Tämän tarkoitus on tunnistaa selaimesi vieraillessasi sivustollamme seuraavalla kerralla. Tämä taas parantaa käyttäjäkokemustasi.

Käyttäjän on itse mahdollista vaikuttaa evästeisiin. Selain voidaan asettaa ilmoittamaan aina, kun uusia evästeitä asennetaan. Tämä mahdollistaa sen, että käyttäjä voi halutessaan sallia tietyt evästeet ja toisaalta estää osan evästeistä. Jos evästeitä ei salli, voi se vaikuttaa sivuston toimivuuteen, eikä käyttäjäkokemus välttämättä ole täydellinen.

Lisää evästeistä ja niihin liittyvistä säädöksistä voit lukea esimerkiksi täältä.

Sijoitusalfa.fin käyttämät evästeet

  • suosikkisivujen evästeet
  • lomakkeisiin liittyvät evästeet (tulevaisuudessa).

Suosikkisivujen evästeet muistavat aiemmat käyntisi ja niiden aikana tekemäsi valinnat. Nämä evästeet parantavat käyttäjäkokemustasi, sillä ne mukauttavat sivustoa vastaamaan paremmin mieltymyksiisi. Lomakkeisiin liittyvät evästeet taas saatetaan yhteydenottosivulla asentaa. Tämä tehdään, jotta käyttäjätietoja voidaan muistaa vastaisuudessa. Myös tämän tarkoitus on parantaa käyttäjäkokemustasi.

Serverin lokitiedostot

Sijoitusalfa.fi kerää ja tallentaa tietoa lokitiedostoihin. Käyttäjän selain lähettää ja siirtää näitä automaattisesti. Lokitiedostoja voivat olla esimerkiksi selaimen tyyppi, viittaava URL, laitteen isäntänimi, käyttöjärjestelmä ja ajankohta. Huomionarvoista on, että edellä mainittuja tietoja ei voida yhdistää yksittäiseen käyttäjään. Tietoja ei myöskään liitetä muihin tietolähteisiin. Mikäli selkeää näyttöä laittomasta käytöstä ilmenee, pidätämme oikeuden tarkistaa tietoja.

Selaimen liitännäinen

Evästeet voit halutessasi estää myös kokonaan. Tämä sinun tulee tehdä selaimen omissa asetuksissa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että estettäessä evästeitä, ei kaikkea tämän sivuston sisältöä välttämättä pääse näkemään tai käyttämään. Tämä sama koskee myös monia muita sivustoja. Evästeet ovat käyttäjäkokemuksen kannalta varsin olennaisia, emmekä tästä syystä suosittele niiden estämistä.

Jos haluat estää evästeiden tiedonkeruun ja Googlen tietojen analysoinnin, voit tehdä sen asentamalla koneellesi liitännäisen tästä.

Tiedonkeräämisen esto

Google Analyticsin tiedon keräämisen voit estää klikkaamalla tätä linkkiä. Se asentaa koneellesi Opt Out -cookien, joka estää tiedon keräämisen sivustollamme paitsi nyt, myös tulevaisuudessa. Varmistaaksemme sen, että kaikki mahdollisesti meille lähettämäsi tiedot (kuten erilaiset tiedustelut, kyselyt joita lähetät meille), ovat turvassa, Sijoitusalfa.fi käyttää SSL-salausta. Salatun tiedonsiirron tilan tunnistat lukosta osoiterivin alussa sekä tästä https://.

Sijoitusalfa ja Google

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, joka on verkkosivujen analysointipalvelu ja joka käyttää pieniä evästeitä. Palvelun on luonut Google Inc, 1600 Amphitheatre Parkway Mountain View, CA 94043, USA. Google Analytics käyttää evästeitä. Niiden keräämät tiedot säilytetään tavallisesti USA:ssa Googlen omalla serverillä. Toistaseksi emme säilytä tietoja missään muualla verkossa tai omissa tietokannoissamme. Mikäli tähän tulee muutoksia, päivitämme tiedot välittömästi tänne.

Lisätietoa Google Analyticsista voit lukea esimerkiksi täältä.