Rahastosäästämisen aloittaminen lapselle

Rahastosäästäminen lapselle

Rahastosäästäminen lapselle

Pesämunan kokoaminen lapsen tulevaisuuden varalle on fiksua, ja nykyisin kiitettävän moni tähän myös ryhtyy. Lapselle sijoittaminen ja säästäminen aloitetaan monesti perinteisellä tavalla oman pankin säästötilin ja rahastojen kautta. Nykyisin rahastosäästäminen on varsin suosittu keino säästää rahaa lapselle!

Esimerkiksi kuukausittaisen summan suurudella tai pienuudella ei sinänsä ole merkitystä. Pienistä puroista kasvaa iso joki. Korkoa korolle -ilmiö huolehtii siitä, että saat parempaa tuottoa pitkällä sijoitusajalla.

Lapselle rahastosäästäminen

Rahastosäästäminen lapselle

Rahastosäästäminen lapselle on ehkä yksi tämän hetken suosituimmista tavoista kasvattaa pesämunaa lapsen tulevaisuutta varten. Aloita sijoittaminen lapselle siis jo tänään. Rahastosäästäminen on varsin vaivatonta ja nykyisin siihen liittyviä kulujakin on saatu pienennettyä. Tämä johtunee osaltaan siitä, että sijoittamisen ja säästämisen suosio on kasvanut viime vuosina hurjasti.

Tämä sitten taas on osaltaan johtanut siihen, että erilaisia sijoittamiseen ja säästämiseen liittyviä alustoja on julkaistu aikaisempaa enemmän. Luonnollisesti lisääntynyt kilpailu palveluntarjoajien välillä on tuonut asiakkaan kuluja alas.

Rahastosäästäminen on lapselle monen mielestä kiinnostavampi ja turvallisempi vaihtoehto kuin sijoittaminen suoraan osakkeisiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä harvallapa meistä on aikaa seurata pörssikursseja ja käydä kauppaa järin pitkäjänteisesti.

 

Samoin osakkeita tulisi ostaa kerralla aina hieman suuremmalla rahasummalla, jotta kulut voidaan pitää kaupankäynnissä mahdollisimman pieninä. Tässä mielessä rahastosäästäminen lapselle on siis selkeästi parempi vaihtoehto, siinä kun tosiaan jo vaikkapa 10 tai 20 euron kuukausisäästäminen on täysin mahdollista.

Mutta millaiseen rahastoon rahoja kannattaisi sitten sijoittaa? Käytähnnössä osakerahastojen tuotto on ainakin tähän asti ollut korkorahastoja selkeästi suurempi. Toisaalta osakemarkkinoilla arvo voi heitellä suuresti johtuen voimassa olevan markkinatilanteen muutoksista.

Oli valintasi sitten osakerahasto lapselle, tai korkorahasto lapselle, olennaista on kiinnittää huomiota rahaston jatkuvaan menestykseen. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valitun rahaston riski on suhteellisen pieni ja pysyy melko tasaisena. Esimerkiksi Nordnet Superrahasto on tähän loistava valinta.

Rahastosäästämisen etuna on ehdottomasti se, että siinä sijoittamasi rahat hajautetaan automaattisesti moneen eri sijoituskohteeseen. Se tekee riskeistä rahastosäästämisessä huuomattavasti pienempiä kuin tilanteessa, jossa ostaisit suoraan vain yhden tai kahden yhtiön osakkeita.

Osakesäästäminen lapselle

Entäpä sitten osakesäästäminen lapselle? Sen aloittaminen vaatii jo tosiaan hieman enemmän pätäkkää omasta takaa, ja lisäksi sinulla tulisi olla enemmän aikaa perehtyä sijoittamiseen. On myös aina osattava henkisesti (ja taloudellisesti) valmistautua siihen, että osakkeen arvo vaihtelee. Se siis voi ajan mittaan vaihdella todella rajusti.

Osakesäästämistä ei toisaalta kannata pelätä, etenkään jos sinulla on jo omakin osakesalkku. Monilla meistä sellaista ei kuitenkaan ole. Itse olen aloittanut lapselle säästämisen ja sijoittamisen varsin klassista reittiä. Ensin avasin lapselle oman säästötilin ja myöhemmin hoksasin, että rahastosäästäminen on paljon parempi vaihtoehto.

Säästän lapselleni tällä hetkellä kuukausittain 50 euroa, mutta pyrin kasvattamaan tuon summan sataseen tämän vuoden puolella. En aio ottaa tästä paineita, sillä itse olen varsin tyytyväinen jo tuohon viiteenkymppiinkin.

Lapselle säästäminen ja verotus

 

Olet siis päättänyt aloittaa lapsellesi sijoittamisen ja säästämisen. Hienoa. Mutta miten verotukselliset seikat? Rahan säästäminen lapselle nähdään verotuksellisesti samana kujn lahjan antaminen. Molemmat vanhemmat voivat siis lahjoittaa verovapaana 4999 euroa kolmen vuoden aikana. Silloin kuukausittaiseksi verottomaksi lahjoitukseksi lapsen tilille muodostuu 138 euroa. 

Jos lapselle säästetty raha ylittää kolmen vuoden tarkasteluajanjakson aikana 5000 euroa, maksetaan siitä 100 euron verran veroja. Voit tarkistaa verottajan sivuilta sen, tuleeko lapselle säästetyistä rahoista maksaa veroa. Veron sivuilla on näppärä lahjaverolaskuri, joka kertoo tuloksen nopeasti.

Miten rahastosäästäminen lapselle aloitetaan?

Rahastosäästäminen lapselle onnistuu sekä omassa pankissasi että esimerkiksi Nordnetilla. 

Rahastosäästämisen aloittaminen lapselle

Pankissa sinun tulee aivan ensimmäiseksi avata lapsellesi oma käyttötili. Siihen tulee olla käyttöoikeus sekä huoltajall/huoltajilla että lapsella itsellään. Avaamiseen tarvitset lapsen henkilötunnuksen ja nimen, sekä molempien huoltajien suostumuksen.

Mikäli olet yksinhuoltaja, tulee sinun hankkia tästä todistus maistraatista. Ennen kuin voit aloittaa rahastojen tai muiden sijoitustuotteiden ostamisen, on huoltajan/huoltajien hyväksyttävä alaikäiselle tehty säästämisen ja sijoittamisen sopimus sekä se, että hänelle avataan säilytys.

Kun säästötili on auki ja kaikki sopimukset allekirjoitettu, rahastosäästäminen lapselle voi alkaa. Rahastoja saat ostettua kahdella tavalla: joko kertamerkintöinä tai säästämällä säännöllisesti tietyn summan.

Lapselle säästäminen Nordnet palvelussa

 

Nordnetillakin on mahdollista avata lapselle oma tili. Nordnetin etuna moneen muuhun verkon alustaan verrattuna on se, että turhia palvelumaksuja ei ole. Nordnetilla, aivan kuten kotimaisilla pankeillakin, tilin avaaminen on varsin suoraviivaista. Käsittelyssä voi kestää noin kaksi viikkoa. Huomaa myös, että esimerkiksi kummit tai isovanhemmat voivat säästää lapselle.

Tämä tehdään vanhempien antaman valtakirjan avulla. Sen myötä esimerkiksi kummille voidaan antaa omat henkilökohtaiset tunnarit lapsen salkkuun. Ja jos valtakirjan saaneella on jo oma salkkunsa Nordnetin palvelussa, voidaan lapsen salkku yhdistää hänen omiin sisäänkirjautumistietoihin. Paljon helpommaksi ei olisi siis tätäkään voitu tehdä!

Rahastosäästäminen lapselle aloittaminen

Vaikuttaako lapsen säästöt Kelan tukiin?

Mikäli perheesi ajautuu tilanteeseen, jossa tarvitsette Kelan perustoimeentulotukea, katsotaan lapsen/lasten tileillä olevat säästöt ja rahasto-osuudet käytettävissä olevaksi tuloksi, ne kun voidaan muuttaa välittömästi rahaksi.

Toisaalta on hyvä huomata, että perustoimeentulotuessa alaikäisen lapsen säästöjä ja varallisuutta ei oteta huomioon siltä osin mitä ne ylittävät perusosan ja muut perusmenot.Jos tilanne on sellainen, ettei lapsen varallisuutta voida käyttää, on Kelalle annettava siitä tieto.

Esimerkiksi ns. lahjatili on sellainen, jota Kela voi arvioida toisella tavalla kuin muissa tapauksissa. Lahjatili on yleensä sellainen, josta ei voida tehdä nostoja lainkaan ennen kuin lapsi on täysi-ikäinen.

Lue myös: Sijoitussuunnitelman tekeminen