Reddit Osake

Somen valta, Reddit ja Nokian osakkeet

Reddit, somen voima ja osakkeet

Nokia, GameArt ja muutama muu Redditin kautta nostetta saanut yhtiö on ollut otsikoissa jo useamman päivän ajan. Tätä uutisointia ei ole edes kaltaiseni keltanokka voinut olla huomaamatta. Ensimmäiset pari uutista aiheesta onnistuin kuitenkin vielä ohittamaan, mutta kun The Daily Shown Trevor Noah hieroi aihetta kasvoilleni Instagramissa, oli pakko lähteä lukemaan juttuja tarkemmin.

Daily Shown Instagram-tili sai siis (hetkeksi) jäädä, ja vaihdoin lähteeksi mm. Kauppalehden. Käsittämättämältä tuntuva Nokian osakkeen nousu on onneksi käsitelty eri medioissa ilahduttavan yksinkertaisella tavalla, joten jutun juonesta saa aika nopeasti kiinni. Jopa kaltaiseni aloittelija.

Mitä siis tapahtui?

Eli, Nokialle historiallinen päivä oli jotakin, jota edes yhtiö itse ei osannut selittää. Osake nousi New Yorkin pörssissä 6,55 dollariin, ja päätösnoteeraus oli 23 % korkeampi kuin Helsingissä (Kauppalehti 2021a). Nousu oli itse asiassa niin huimaa. että yhtiön markkina-arvo nousi yhtäkkiä noin 30 miljardiin euroon. Tilanteen poikkeuksellisuudesta kertoo varsin kuvaavasti se, että vielä edeltävällä viikolla tuo sama arvo oli noin 19,4 miljardia euroa. Nokiallakin tilannetta seurattiin ihmetellen, ja pian julkaistiinkin harvinainen pörssitiedote:

"”Nokia ei ole tietoinen mistään olennaisista, julkistamattomista yhtiön liiketoiminnan kehitykseen liittyvistä tiedoista tai sen toiminnassa tapahtuneista olennaisista muutoksista, joita ei olisi jo julkistettu ja jotka voisivat selittää viimeaikaisen osakekurssin nousun tai kaupankäyntivolyymin”"
NOKIan tiedote
27.1.2021

Jos kauppa kävi vilkkaana New Yorkissa, samaa voitiin sanoa Helsingin pörssistä. Meillä Nokian osaketta vaihdettiin vauhdilla, jopa yli 500 miljoonan arvosta. Mistä tällainen äkkijyrkkä nousu sitten voi johtua? Tällä hetkellä katseet näyttävät kohdistuvan anonyymiin keskustelualustaan, Redditiin. Alustalla toimii aktiviinen yhteistö nimeltä wallstreetbets, jossa jäseniä on jo yli 4,2 miljoonaa (Kauppalehti 2021a). Jäsenten määrä on itse asiassa tuplaantunut yhden viikon aikana, ja ensimmäistä kertaa Redditiin liittyminen on alkanut kiinnostaa tässä useampaankin aihetta seurannutta tuttavaa, ja myös itseäni. Ehkäpä se olisi ainakin vilkaisemisen arvoinen paikka?

Mutta takaisin asiaan. Osakkeiden arvon äkkijyrkkää nousua spekuloitaessa short squeezen mahdollisuutta ei ole asiantuntijoiden keskuudessa sitäkään poissuljettu. Short squeeze on käytännössä sellainen tilanne, jossa lyhyeksi myyjä voi joutua ostamaan nousevaa osaketta, jotta hän voi minimoida tappioitaan. Tästä seurauksena voi olla kierre, joka ruokkii itse itseään. Toisin sanoen, kurssinousu vain jatkaa voimistumistaan.

Erään teorian mukaan nykyinen maailmantilanne, toisin sanoen koronapandemia, sai monet betsaajat siirtymään sijoittamisen pariin. Tällä hetkellä useimmat urheilusarjat ovat täysin pysähtyneet, joten vedonlyöntiä on pyritty jatkamaan sijoittamisella. (Ilta-Sanomat 2021)

Nokia Reddit osake nousuun

Nokian osakkeen kova nousu – liian hyvää ollakseen totta?

Useiden eri medioiden mukaan Valkoinen talo sekä Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö ovat jo ottaneet tilanteen tarkkailuun.

Redditiin he eivät kuitenkaan, ainakaan yhtiön virallisen tiedottajan mukaan, ole vielä olleet suorassa yhteydessä. (Kauppalehti 2021a)

Nokia on tiettävästi ensimmäinen eurooppalainen yhtiö, johon Redditistä lähtenyt liikehdintä on vaikuttanut tällaisella tavalla. Tätä ennen sama nähtiin hetki sitten Jenkeissä GameArtin ja AMC:n kohdalla. Niissä tapahtui lyhyessä ajassa 100 – 300 prosentin nousua (Kauppalehti 2021a). Daily Shown Trevor Noah ei Instagramissaan puhunut muuten suoraan Nokiasta, vaan selitti pörssin tapahtumia nimenomaan GameArtin tapauksessa. Lisätään vielä tähän, että AMC Entertainment omistaa Suomessa Finnkinon.

Mutta niin, pitäisikö tästä siis olla huolissaan ja jos niin miksi? Ehkei mihinkään paniikkiin ole vielä muutaman yksittäistapauksen vuoksi sinänsä syytä, mutta toisaalta ilmiö herättää silti sijoittajien keskuudessa jonkin verran huolta. Tämä johtuu siitä, että sosiaalisen median myötä rajujakin kurssiliikkeitä syntyy tavalla, jota ei ole ennen nähty.  Joidenkin spekulaatioiden mukaan ilmiö voi johtaa joukkoistettuun kurssimanipulaatioon, joka taas on käytännössä aivan kaikkien kannalta haitallista (Kauppalehti 2021). Tämä tuntui itsestäni selvältä heti, kun uutisointi aiheen ympärillä alkoi, ja siksikin aihe alkoi kiinnostaa isommassakin mittakaavassa.

Kauppalehden artikkeleissa muistutetaan siitä, että joukkovoimalla ylös ajettu kurssi on vaikeaa pitää ylhäällä enää sitten, kun jokainen hyväuskoinen on jo saatu houkuteltua mukaan. Tämä pätee etenkin silloin, kun yhtiön liiketoiminnassa ei tapahdu mitään sen suurempia muutoksia, ja esimerkiksi Nokian kohdallahan tällaista ei varsinaisesti ole tiedossa. Kasvu ei jatku loputtomiin, eikä jokainen ehdi myydä osakkeita ennen kuin lasku alkaa. Juuri tästä syystä esimerkiksi allekirjoittanut ei heti lämpene ajatukselle aloittaa sijoittamista näin, vaikka toki on myönnettävä, että houkutus on silti olemassa.

wallstreetbets-yhteisö niittää kyseenalaista mainetta

Redditin wallstreetbets-yhteisössä on tosiaan jo yli 4,2 miljoonaa jäsentä. Se on huikea määrä väkeä, ja tämän kokoluokan porukassa alkaa olla myös voimaa. Yhteisössä on selkeästi nyt huomattu, että sen vaikutuksesta osakekursseja voidaan liikuttaa haluttuun suuntaan. Toimintamalliin on ainakin tähän mennessä kuulunut se, että shortattuihin osakkeisiin on isketty suurella voimalla, jotta osakkeiden kurssit on saatu nousuun. Tavoitteena tässä on ollut nimenomaan short squeeze.

Somen valta pörssissä

Sosiaalisen median vallan on tiedetty jo pitkään ulottuvan todelle monelle elämän eri osa-alueelle. Harvalla on kuitenkaan käynyt ennen viime viikkojen tapahtumia  se, että somen valta voi ulottua myös pörssiin.(Kauppalehti 2021b)

Pörssiin on saapunut sosiaalisesta mediasta tutut teemat ja käyttäytymismallit: rationaalisuus vaikuttaa unohtuvan yhä helpommin ja tunneperäisiä ratkaisuja tehdään enemmän kuin aikaisemmin. (Kauppalehti 2021b)

Reddit ja osakkeet

Tosiasioita sekä perinteisiä valtasuhteita kyseenalaistetaan. Ihmisillä on tarve päästä osoittamaan valtansa suuria koneistoja vastaan, ja tällainen liikehdintä näkyy siis nyt myös pörssissä (Kauppalehti 2021b). Allekirjoittanut on seurannut Yhdysvaltojen politiikkaa tarkasti jo pitkään, ja viimeiset vuodet ovat tuntuneet kyllä täysin käsittämättömiltä. Tavallaan nyt käykin jopa vähän ahdistamaan ajatus siitä, että sama meno voi jatkua myös pörssissä. Stop the madness!

Näin aloittelijan näkökulmasta tällaisiin liikehdintöihin mukaan lähteminen tuntuu kyllä, riskitkin tiedostaen, erityisen houkuttelevalta. Periaatteessa, jos on aikaa seurata pörssien tapahtumia silmä kovana ja reaktionopeuskin kohdillaan, voi aloittelijakin varmasti näissä tilanteissa pärjätä. Meidän tiimissä lähestytään sijoittamista hieman eri kulmista joten paljastettakoon tässä vaiheessa, että toinen meistä osti Nokiaa, ja allekirjoittanut ei. Saamme tästä varmasti varsin vilkasta keskustelua vielä aikaiseksi.

P.s. tässä vielä Daily Newsin selitys ilmiölle, enjoy!

Lähteet

Iltasanomat. 28.1.2021. Pääkirjoitus: Nokian ihmenousu ällistytti – sen syy on vaarallinen sijoituspeli. Viitattu 28.1.2021. Saatavilla: https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007769296.html. 

Kauppalehti. 2021a. 28.1.2021. Historiallinen päivä, jota Nokia ei osaa selittää . Nokian osake nousi Wallstreetilla 6,55 dollariin, päätösnoteeraus 23 % korkeampi kuin Helsingissä. Viitattu 28.1.2021. Saatavilla: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/historiallinen-paiva-jota-nokia-ei-osaa-selittaa-nokian-osake-nousi-wall-streetilla-6-55-dollariin-paatosnoteeraus-23-korkeampi-kuin-helsingissa/a4d043fb-75db-42f0-a340-598fe2b37bd3.

Kauppalehti 2021b. Somen valta on horjuttanut jo kokonaisia demokratioita ja nyt kansannousu iski pörssiin ja Nokiaan – Kyseessä ei ole pelkkä järjetön hurmos, siksi lopputulos voi olla vaarallinen. Viitattu 28.1.2021. Saatavilla: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/somen-valta-on-horjuttanut-jo-kokonaisia-demokratioita-ja-nyt-kansannousu-iski-porssiin-ja-nokiaan-kyseessa-ei-ole-pelkka-jarjeton-hurmos-siksi-lopputulos-voi-olla-vaarallinen/a6de1e36-df7e-41dd-ac30-c93656464762